apua parisuhteeseen ja vaikeaan elämäntilanteeseen

Parisuhdeneuvonnan avulla saa apua parisuhteeseen liittyviin elämänmuutoskriiseihin, vuorovaikutushaasteisiin ja vaikeiden tunteiden ja solmujen käsittelyyn

parisuhdeneuvontaan voi hakeutua nopeasti ja helposti – ilman lähetettä ja diagnooseja.


 

parisuhdeneuvonta auttaa näissä:

Vuorovaikutushaasteet, ristiriidat, puhumattomuus ja ymmärtämättömyys

Tuleeko ristiriitoja jatkuvasti ja toista on vaikea ymmärtää? Ajautuuko vaikeat tilanteet mykkäkouluun? Onko asioista vaikeaa puhua toista loukkaamatta?
Jos parisuhde ajautuu jatkuvasti samojen ongelmien oravanpyörään, se voi kertoa siitä, että on opeteltava uusia vuorovaikutustaitoja ja ristiriitojen ratkaisua. Solmujen avaaminen antaa mahdollisuuden toisen ymmärrykselle ja myötätuntoiselle kohtaamiselle.

Eriytymis– ja yksilöitymisprosessit parisuhteessa

Tuntuuko, että kasvatte eri suuntiin ja eri aikaan?

Kumppanin itsenäistymisvaihe tai erilaiset elämäntilanteet voivat ravistella parisuhdetta, kuten työelämän muutokset, kotoa pois muuttava jälkikasvu, sairastuminen, eläköityminen, uupumus ja muut kriisit. Silloin tavoitteet ja unelmat vievät joskus puolisoita eri suuntiin ja on hyvä tehdä parisuhteen update – mitä haluamme elämältä yksin ja yhdessä?

Tunteiden vuoristoradalla

Onko vaikeat tunteet usein läsnä aiheuttaen levotonta käyttäymistä, kuten tiuskimista, huutamista, mököttämistä, raivoamista, loukkaantumista, vetäytymistä?

Omia tunteitaan on hyvä oppia tunnistamaan ja kohtaamaan sekä käsittelemään. Silloin niistä on paljon helpompi kommunikoida toisellekin. Usein näemme vain sen “jäävuoren huipun”, joka saattaa näyttäytyä kumppanille kiukkuna ja huonotuulisuutena. Mutta jäävuoren pinnan alla on paljon muutakin, joka on hyvä tuoda päivän valoon: Surua, pelkoa, katkeruutta, häpeää, syyllisyyttä jne.

Kumppanille on hyvä antaa mahdollisuus nähdä sinut sellaisena, kuin olet.

 
 

Mitä parisuhdeneuvonnassa tapahtuu?

  • Kohtaaminen, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen:

    Tapaamisissa luodaan hyväksyvä ja myötätuntoinen ilmapiiri, jossa molemmat saavat tilaa puhua, tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tapaamisiin saadaan tulla keskustelemaan, kuuntelemaan. Parisuhdeneuvonnassa jokaisen osapuolen tärkein tehtävä on kuunnella ja kuulla toista, sekä puhua vuorollaan rehellisesti. Sieltä saa sopivia työkaluja reppuun, joita pari voi viedä itse käytäntöön tapaamisten välillä.

  • Ajatukset

    Tullaan tietoisiksi omista ja kumppanin mielipiteistä ja ajatuksista, sekä ”automaatiolla” toimivista haitallisista ajatusmalleista. Opetellaan erottelemaan tulkinnat, uskomukset ja faktat toisistaan, oiotaan väärinkäsityksiä.

    Vahvistetaan olemassa olemaa hyvää. Kohdataan ja tunnistetaan asiat, mitkä ovat totta, opetellaan hyväksyntää ja myötätunnon taitoja itseä ja kumppania kohtaan.

  • Tunnetaidot

    Vaikeassa tilanteessa tunnekuohut valtaavat mielen. Tutustutaan omiin ja kumppanin tunteisiin, tunteiden säätelyyn ja vaikeiden tunteiden käsittelyyn.

  • Arvot

    Tunnistetaan, miten ajatus- ja tunnesolmut estävät meitä elämästä merkityksellistä elämää arvojemme mukaan. Tullaan tietoiseksi omista ja kumppanin lahjoista, intohimoista, unelmista, tavoitteista ja vahvuuksista, sekä lähdetään toteuttamaan näitä käytännössä.

  • vuorovaikutustaidot

    Tutkitaan mitä tarpeita ja syitä on puhumattomuuden, mykkäkoulun, väärinkäsitysten ja nalkutuksen takana. Tutustutaan erilaisiin tapoihin kommunikoida ja harjoitellaan tutkitusti toimivia vuorovaikutustaitoja.

 

huomioithan nämä:

  • Logoterapeutin tarjoama parisuhdeneuvonta ei kuulu KELA-korvattavuuden piiriin, koska sen avulla ei hoideta sairauksia eikä ensisijaisesti ihmisiä, joilla on mielenterveydellinen diagnoosi.

  • Logoterapia toimii hyvänä ensisijaisena tukena ihan tavallisissa ihmisen haasteissa, kuten ihmisten kanssakäymisessä syntyvät vuorovaikutusongelmat, kommunikointi- ja tunnetaitohaasteet, ristiriitojen ratkaiseminen, sekä eksistentiaaliset kysymykset, kuten elämänkriisit, uupumus, tarkoituksettomuudesta johtuva masennus, oman elämän suunta, arvotyöskentely jne.

  • Logoterapian menetelmät soveltuvat kaikille, eikä niillä voida tehdä sinänsä pahaa kenellekään, mutta en suosittele logoterapiaa ensisijaisesti mielenterveydellisiin haasteisiin, koska ne eivät välttämättä toimi ko. tilanteissa.

  • Parisuhdeneuvonta ei ole paripsykoterapiaa, joten se ei sovellu ensisijaisesti parille, mikäli suhteen osapuolella on akuutti mielenterveydellinen tai psykiatrista hoitoa vaativa diagnoosi, akuutti päihdeongelma, akuutti uskottomuus tai mikäli suhteessa on väkivaltaa tai tarve käsitellä syviä traumoja.



 

kenelle?

Parisuhdeneuvonta sopii sinulle / teille, jos:

  • on tahto päästä eroon mykkäkoulusta, vetäytymisestä ja puhumattomuudesta

  • haluaisi tulla ymmärretyksi ja ymmärtää toista paremmin

  • haluaisi oppia ratkaisemaan ristiriitoja rakentavammin

  • tahto oppia tunnistamaan omia tunteitaan ja käyttäytymismallejaan

  • tahto oppia uusia vuorovaikutustaitoja, jonka avulla kommunikointi sujuu toista syyttelemättä ja loukkaamatta

  • tahto saada apua osapuolen uupumukseen tai kriisiin elämässä, joka horjuttaa parisuhdetta

  • pohditte, onko teillä yhteistä suuntaa ja tulevaisuutta

  • kun on perinpohjin kyllästynyt nykyiseen olotilaansa ja on valmis suuntaamaan katseen tulevaisuuteen ja uudenlaiseen näkökulmaan

  • koette, että ajatukset ja tunteet on solmussa

  • halu tarkastella menneisyyttä voimavarakeskeisesti, saaden siihen uutta näkökulmaa ja sen jälkeen halu katsoa tähän hetkeen ja tulevaisuuteen

  • halu vahvistaa ja lähentää parisuhdetta

  • halu oppia käsittelemään vaikeita tunteita rakentavalla tavalla

  • halu kuulla, mitä kumppanisi oikeasti ajattelee

 

kumppanini ei halua tulla terapiaan. voinko tulla yksin?

Jos kumppanisi ei halua tulla mukaan, voit tulla silloin yksin. Tutkimusten mukaan kumppani voi vaikuttaa parisuhteen muutokseen ja ilmapiiriin, jos on aidosti avoin vastaanottamaan ja toteuttamaan uutta parhaansa mukaan – ja katsoa, miten toinen reagoi muutoksiin.

Yksilötapaaminen voi auttaa, jos:

  • haasteet ovat henkilökohtaisia, mutta heijastuvat parisuhteeseen

  • kumppanisi ei halua tulla neuvontaan

  • haluat puhua jonkun kanssa luottamuksellisesti ilman kumppaniasi

 

Ajanvaraus ja hinnasto

Otan vastaan pareja ja yksilöitä etänä ja Tampereen keskustassa osoitteessa Näsilinnankatu 48 E (3. krs.).

Etänä on myös paljon onnistuneita kokemuksia ympäri suomen, aina ulkomaille saakka!

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä, voit myös varata ilmaisen 20 minuutin kartoituspuhelun. Puhelun aikana kuulostelen, minkälainen apu olisi sinulle / teille parasta omassa tilanteessanne! Puhelu ei sido mihinkään.

Varaa aika tästä:

 

hinnasto:

Parisuhde- ja yksilöneuvonta:

45 min / 1 hlö: 82€

60 min / 1–2 henkilöä: 99€

90 min / 2 henkilöä: 149€


Hintoihin sisältyy ALV 24%

Tutustu Valostamon tilaus– ja peruutusehtoihin tästä.

Yhteystiedot, jos tulee muuta kysyttävää:
eliisa@valostamo.fi / 040 704 2686 (viestillä tavoittaa parhaiten)

 

Maksaminen

Vastaanotto Tampereella: Voit maksaa paikan päällä pankki- tai luottokortilla.


Etävastaanotto:
Varaa ensin aika / ilmainen kartoituspuhelu. Palvelu maksetaan alustavan ajanvarauksen jälkeen etukäteen iZettle –maksulinkin tai tilisiirron kautta. Maksamisen jälkeen olen sinuun yhteydessä sähköpostitse, vahvistan tapaamisajan ja annan sinulle tarvittavat lisätiedot.


 
Pari
 

MITÄ voi tapahtua, jos lähdemme parisuhdeneuvontaan? 

Parisuhdeneuvonnan avulla:

  • oppii puhumaan ja kuuntelemaan syyttelemättä ja loukkaamatta toista

  • oppii ymmärtämään itseään ja kumppaniaan paremmin

  • tunnistaa omia ja parisuhteen voimavaroja ja vahvuuksia

  • annetaan mahdollisuus tunneyhteyden vahvistumiselle ja läheisyyden syventymiselle

  • oppii sanoittamaan ja osoittamaan toiselle rakentavasti ajatuksia ja tunteita – vuorovaikutus paranee

  • oppii käsittelemään omia tunnekuohuja

  • tunnistaa omat ja kumppanin arvot ja oppii viemään uudenlaista toimintaa käytäntöön

  • löytää uusia merkityksellisiä asioita ja tarkoituksia parisuhteen arkeen

  • parhaimmillaan nähdään kumppani eri silmin: Arvokkaana, ihanana, rakastettavana ja ainutlaatuisena ihmisenä, jota ei halua päästää elämästään pois

  • tai mikäli pari päätyy eroon, on mahdollista käsitellä eronkin haavoja rakentavasti ja sopia esim. perheen toimintatavoista eron jälkeen


 

Anna parisuhteellesi mahdollisuus 

Monet odottelevat ja odottelevat… Josko tämä elämä ihan itsekseen muuttuisi tai jospa vaan vältellään haasteita, niin kyllä se tästä. Tuloksena on se, että lopulta pari voi ajautua hyvin kauas toisistaan, että lähentyminen on erittäin vaikeaa.

Jos mahdollista, toimi ennen tätä tilannetta. Toimi nyt. Ainoa tapa saada muutosta, on se, että sinä valitset ottaa apua vastaan, otat vastuun omasta ja parisuhteesi hyvinvoinnista ja haluat yrittää. Minä autan, kuljen vierellä, rohkaisen ja näytän, miten edetään ja tuupin lempeän jämäkästi oikeaan suuntaan. Kun molemmat parisuhteessa toimivat parhaansa mukaan, on mahdollisuus muutokseen.

Älä jää odottelemaan – paras aika toimia on nyt

Haastaviin asioihin, joiden kanssa on kipuillut pitkään, ei tule ratkaisua vahingossa. Ota rohkeasti yhteyttä!

 

Asiakaskokemuksia:

Saimme apua heti ensimmäisistä kerroista lähtien. Sain sisäistä voimaa ja rauhaa sen kanssa, miten suhtaudun vaikeisiin tunteisiini ja haastaviin tilanteisiin parisuhteessa. Nyt voin kohdata rauhallisuudesta käsin puolisoani. Olen oppinut kuuntelemaan. Myös mieheni koki tulleensa kuulluksi hyvin erityisellä tavalla terapeutin luona myötätuntoisen kohtaamisen kautta.
Heti ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen mieheni aloitteesta veimme asioita käytäntöön arjessamme ja käytimme saamiamme työkaluja apuna, kun kommunikoimme. Erään riidan jälkeen mieheni tuli yllättäen luokseni ja pyysi ensimmäistä kertaa koskaan minulta anteeksi tavalla, joka tuntui aidolta ja merkitykselliseltä.
Oltiin ajauduttu kauas toisistamme ja ajattelin, että me halutaan erilaisia asioita tulevaisuudelta. Ei me osattu niistä oikein kertoa toisillemme kuitenkaan. Ajateltiin, että ollaan kasvettu niin erillemme, että meinattiin jo heittää hanskat tiskiin. Neuvonnan avulla selkiintyi, että ei meidän arvot ja unelmat niin kaukana toisistaan olleetkaan. Ihmeekseni puolisoni alkoi tukea minua uudessa unelmassani. Nyt yhdessä mennään kohti uutta elämänvaihetta ja ollaan läheisempiä kuin koskaan.
 

Olen Saarisen Eliisa ja asustelen puolisoni kanssa Vesilahdella. Olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta. Parisuhteessa olen saanut harjoitella pidentämään lyhyttä sytytyslankaani, joten olen hyvin kiitollinen kärsivällisestä miehestä, joka on temperamentiltaan vastakohtani.

Parisuhdetyö on lähellä sydäntäni, sillä olen nähnyt terapeuttisen työn vaikutuksen parien elämässä.

Olen erikoistunut työkokemukseni ja logoterapeutti LTI® -koulutuksen myötä pari– ja ihmissuhteiden elämänmuutoskriiseihin, vuorovaikutushaasteisiin ja oman paikan ja elämäntehtävän löytämiseen.

Logoterapia tuo aivan erityistä sävyä elämään, sekä syvälle menevää arvotyöskentelyä. Arvojen avulla saadaan kiinni oikeasta suunnasta ja fokus pysyy jossain suuremmassa, kuin pelkästään ongelmien ratkaisemisessa.



 

 

Tiloista kauniit näkymät Laukonsillalle ja Ratinan rantatielle

Laukonsilta, Tampere
Asiakastila osoitteessa Näsilinnankatu 48 E, 3 krs.
 
Näkymät asiakastiloista kauniille Laukonsillalle ja Ratinan rantatielle

Lämpimästi tervetuloa!

 

Kuinka monta kertaa parisuhdeneuvonnassa tulisi käydä?

Käyntimäärää ei voida koskaan tietää suoraan etukäteen. Prosessin pituus riippuu siitä tilanteesta, minkälaisista lähtökohdista pari saapuu tapaamiseen ja miten nopeasti on itse valmis muokkaamaan ja vastaanottamaan uutta ja viemään sitä käytäntöön.

Alussa on tärkeää sitoutua säännöllisiin tapaamisiin, karkeasti ottaen n. 2–4 viikon välein. Alussa on myös hyvä tehdä päätös, että sitoutudutaan ensin vähintään 5–10 käyntikertaan, josta alkaa jo hahmottumaan, ollaanko edetty tavoitesuuntaan ja miten hyvin asiakas vastaanottaa nimenomaan logoterapeuttista antia. Prosessia jatketaan niin pitkään, kuin on tarvetta ja nähdään se tavoitteiden mukaiseksi.


 

Voit varata myös ilmaisen 20 minuutin kartoituspuhelun

Kartoituspuhelun aikana kuulostelen miten voisin lähteä teitä auttamaan. Voit myös kysyä puhelun aikana kysyä kysymyksiä ja kuulostella, olisinko minä teille “se oikea” apu. Kartoituspuhelu ei sido mihinkään.