Mitä mykkäkoulu ja puhumattomuus tekee parisuhteelle? asiaa myös mykkäkoulun pitäjälle itselleen

 

Kipeiden asioiden äärellä

Yksi suurimpia eron syitä liittyy puhumattomuuteen. Ei mikään ihme. Mieti tilannetta hieman etäämmältä ensin, vaikka töistä. Menet töihin, kollega ei tervehdi, eikä ole huomaavinaan sinua. Koskaan. Hän ei katso sinuun päinkään, vaikka tulette vastaan käytävällä. Olet kuin ilmaa. Kun töihin tuodaan herkku-tarjoilua taukohuoneeseen, kaikki muut saavat kutsun pöydän ääreen, paitsi sinä. Miten kurjalta ja pahalta tällainen tuntuisi?

Kun tällainen toimintatapa on läsnä parisuhteessa, omassa kodissa tai oman perheen vaikutuspiirissä, ollaan myös erittäin kipeiden asioiden äärellä.

Jos totuttu tapa on vaipua konfliktin eteen tullessa hiljaisuuteen ja mykkäkouluun, etäisyys ja tunnekylmyys ottavat vallan suhteessa. Yhteys katkeaa. Puhumattomuuden lisäksi on usein vaikeaa näyttää niitä aitoja tunteitaan, mitä todellisuudessa tuntee.

Puhumattomuuden kaudet tuppaavat venymään – liian pitkiksi. Molemmat jäävät herkästi odottamaan. Odottamaan, että tuo toinen ottaisi vastuun tästä tilanteesta ja tekisi jotain.

Kun parisuhteessa on mykkäkoulu käynnissä, toista ei yleensä huomioida millään tavalla. Tai huomiointi voi olla korkeintaan sitä, että tiuskitaan, murahdellaan ja puhutaan lyhyesti, vain se välttämätön. Mykkäkoulun aikana ei yleensä tervehditä tai kosketeta, kiitetä, pyydetä anteeksi, toivoteta hyviä huomenia, vaan kävellään kuin robotit ja toimitaan kylmästi suu mutrulla ja otsa kurtussa.

Parisuhdeblogi - teltta järven rannalla

Näin erilaiset temperamentit vaikuttavat

Joskus temperamenttisempi osapuoli turhautuu siihen, kun mykkäkoulussa ei tapahdu mitään. Siinäkin tapauksessa, vaikka hän olisi se osapuoli, joka on aloittanut mykkäkoulun. Hän saa nopeammin mykkäkoulusta tarpeekseen, mutta puhumisen sijaan hän saattaa menettää malttinsa ja raivostua. Hänen on vaikeampi kestää mykkäkoulun luomaa tunnetilaa ja ratkaisematonta asiaa. Niin hän menettää todennäköisesti mieluummin malttinsa, kuin näyttää tai kertoo, miltä hänestä oikeasti tuntuu tai pohtii rakentavasti, mistä ristiriita syvimmillään johtuu.

Temperamentiltaan rauhallisempi osapuoli haluaa piiloutua puhumattomuutta ja mahdollisia konflikteja varten suojakilpensä alle. Hän saattaa kokea hiljaisuuden (mykkäkoulun) aikana jopa turvallisuuden tunteita, sillä hän rakastaa rauhaa.

Hän saattaa jo etukäteen pelätä kumppaninsa seuraavaa suuttumisen puuskaa, mutta kokee, että ei osaa toimia tilanteessa muullakaan tavalla. Häntä saattaa pelottaa avata keskustelu, jakaa tietoa tai kertoa, että on sopinut kaverinsa kanssa menon tiettynä päivänä, koska siitäkin saattaisi seurata kumppanin taholta mahdollinen suuttuminen. Välttely on hänen näkökulmastaan parempi valinta ja täten myös hiljaisuuden jatkaminen, koska hän kärsii suunnattomasti kumppanin maltin menetyksistä.

Ja kun se legendaarinen maltin menetys -hetki koittaa, rauhaa rakastava osapuoli vetäytyykin rajusti yhä enemmän omaan suojakuoreensa piiloon. Hän kannattelee kilpeään huolella ja on valmiina nopeisiin suojaustoimiin, mikäli hyökkäys sattuisi yllättämään jälleen, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän saattaa myös ottaa ja häipyä paikan päältä.

Tällainen käytös saattaa ärsyttää todella paljon temperamenttisempaa osapuolta. Mitä enemmän rauhallisempi kumppani vetäytyy, sitä suuremmalla todennäköisyydellä toinen osapuoli varustaa taisteluaseensa järeämmin ja hyökkää entistä rajummin. Väliajat vietetään mykkäkoulun vallitessa, kunnes taas kuohuu.

Jos molemmat osapuolet ovat tulta ja tappuraa tempperamentiltaan, mökötyshetket saattavat jäädä lyhyemmiksi ja niiden väleissä kummaltakin puolelta saattaa tapahtua maltinmenetys. Suuttumus saattaa laukaista jopa puheyhteyden. Toisaalta helposti jäädään väittelytilaan, eikä asia aina ratkea niinkään.


Mitä mykkäkoulu aiheuttaa pari- ja ihmissuhteissa?

  • Puhumattomuus aiheuttaa paljon väärinymmärryksiä. Se asettaa toisen asemaan, jossa täytyy yrittää tulkita toista ja silloin syntyy yleensä vääriä tulkintoja.

  • Puhumattomuus lisää yksinäisyyttä parisuhteessa.

  • Mykkäkoulu on usein toistuessaan tai pitkään jatkuessaan vallankäyttöä ja henkistä väkivaltaa. Sen psykologinen tavoite on usein “saada toinen järkiinsä”, eli taipumaan mököttäjän tahtoon tai syyllistää toista, “katso nyt, kuinka MINÄ kärsin”.

  • Mykkäkoululla ei ratkaista ongelmia, eikä päästä haluttuun lopputulokseen. Koskaan.

  • Mykkäkoulu, vetäytyminen, välttely ja reagoimattomuus ovat toisen hylkäämistä. Hylkääminen on erittäin tuhoavaa ja se murentaa luottamusta toiseen ihmiseen.

  • Mykkäkoulu on hukkaan heitettyä aikaa elämässä, jonka voisi elää paljon laadukkaamminkin.

Nämä kaudet ovat raskaita molemmille ja niistä kestää aikansa palautua. Niinä hetkinä ei yleensä pysty, halua tai osaa osoittaa toiselle minkäänlaista rakkautta. Ei puolin eikä toisin. Siksi toinen tai molemmat kokevat, että tulee hylätyksi vaikeissa hetkissä.⁠


Mykkäkoulumoodissa ei aina kyetä tekemään mitään muuta, kuin pyöritellä omaa napanöyhtäänsä.
Puhumattomuus on itseensä kietoutumista, oman olotilan yli-ajattelua, itsekeskeistä ja toisen ihmisen ulkopuolelle asettamista.

Mykkäkoulusta voi kuitenkin opetella eroon – ja siinä on moni onnistunutkin! Se voi pelastaa parisuhteen. Se on prosessi, jolle täytyy tietoisesti lähteä. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta jo se, että ongelman myöntää, katsoo sitä suoraan silmiin ja lähtee selvittämään, miten voisi sitä lähteä muuttamaan, antaa toivoa parisuhteelle.

(Kirjoitus jatkuu kuvan alla)

Parisuhdeblogi – Valostamo – Vuoret ja usva järven rannalla. Lofootit

Kun tunteiden näyttäminen ja niistä puhuminen on vaikeaa, se saattaa kertoa näistä asioista:

  • Omat tunteet saattavat olla vieraita. Tunteita ei osata tunnistaa, eikä tiedetä, miten niistä voisi puhua tai miten niitä voisi tuoda esiin.

  • Tunteiden näyttämiseen ja niistä puhumiseen voi liittyä voimakasta häpeää ja ne halutaan piilottaa. Niitä piilotetaan hiljaisuuden tai vaihtoehtoisesti syyttelyn ja kiukuttelun alle.

  • Joskus vaikeat tunteet, kuten suru, häpeä tai syyllisyys pukeutuukin vihaksi ja kiukuksi. Koetaan, että on helpompi näyttää vihan ja kiukun tunteita, kuin esimerkiksi surun tai häpeän todelliset kasvot. Aidot tunteet jäävät toiselta näkemättä - ja joskus jopa itseltäkin.

  • Tunne saatetaan tunnistaa, mutta ilmeneekin vaikeus olla ja elää sen tunteen kanssa ja toimia tunteesta huolimatta esimerkiksi arvojensa mukaisesti.

  • Omat mielipiteet ja ajatukset eivät ole itselle selkeitä. Silloin niitä on vaikea tuoda esiin toisellekaan.

  • Omat arvot eivät johda elämää, vaan ihminen elää melko pitkälle omien tunnetilojensa / tunnetaakkojen mukaan. Tämä vaikuttaa niin, että elämä tuntuu usein vaikealta ja suhtautuminen omaan itseen ja elämään on negatiivista. Kun tulee tietoiseksi omista arvoistaan ja oppii elämään niitä todeksi, käyttäytyminen ja suhtautuminen muuttuu.

 

Mykkäkoulun aikana ongelmat kertyvät. Kohta solmuja on niin paljon, ettei tiedä mistä vyyhdistä niitä lähtisi purkamaan. On loukannut ja tullut loukatuksi.

Puhumattomuus, reagoimattomuus ja mykkäkoulun pito voivat aiheuttaa suhteissa suuria vahinkoja. Voi kestää pitkän aikaa, ennen kuin toinen voi luottaa siihen, että häntä ei hylätä vaipumalla hiljaisuuteen, eikä jätetä huomiotta. Jos harrastat mykkäkouluja, sinun tulee olla se, joka ottaa vastuuta omasta käytöksestä ja suhtautumistavasta. Jos toinen on loukannut ja ajattelemme sen olevan riittävä syy mykkäkouluun, se ei koskaan kuitenkaan ratkaise mitään.

puhumista opitaan, kun ensin tullaan tietoiseksi omista tunteista ja ajatuksista

Hyvä uutinen on se, että tähän voi saada muutosta ja vaikeistakin asioista voi oppia puhumaan avoimesti. Se on monien askeleiden pituinen matka – muutos ei synny kerrasta, koska asiat ovat vaikeita molemmille ja toimintatapaan on jääty kiinni. Mutta kun sille matkalle lähdetään ja molemmat tietävät, että kumpikin yrittää parhaansa, se jo helpottaa vaikka ei vielä oltaisi perillä.

Mutta sen jälkeen parisuhteessa on tilaa enemmän myös ilolle, huumorille ja hyvälle mielelle, kun tietää, että molemmat pyrkivät kohti parempaa vuorovaikutusta. Älkää siis luovuttako. Antakaa toiselle ja itselle aikaa.

Seuraavassa postauksessa pohditaan, miten mykkäkoulua pitävän kumppani voi suhtautua mököttäjään.

 

Tuntuuko parisuhde vaikealta? Onko teillä mykkäkoulua, riitaisuutta ja ymmärtämättömyyttä?Näyttääkö yhteinen tulevaisuus epävarmalta?

Oletko miettinyt jopa eroa vaihtoehtona?

Solmuja parisuhteessa® –parineuvontaprosessi on henkilökohtainen, 8 tapaamiskerran parisuhdematka parille, joka:

kokee, että parisuhteessa on vaikeaa, kärsii suhteessa puhumattomuudesta, mykkäkoulusta ja jatkuvista erimielisyyksistä. Tutustu prosessiin: https://www.valostamo.fi/solmuja-parisuhteessa .

 

Harrastatko sinä tai kumppanisi mykkäkoulua? Kommentoi alle!