KUN JOULU AHDISTAA
Eräänä joulukuuna, vuosia sitten suoritin joulua hampaat irvessä. Tuona hetkenä olin poikkeuksellisen väsynyt. Olin tehnyt taas aivan liikaa töitä, ja sen lisäksi henkilökohtaiset solmut rasittivat mieltä. Kävin haasteitani läpi terapeutin kanssa. Olin aiemmin rakastanut joulutunnelman virittämistä, valojen asettamista ja tunnelmointia. En sillä kertaa.
Yritin siivota. Minulla oli missio yhden kukkamaljakon suhteen, jonne olin tunkenut kimpun kesäisiä tekokukkia. Istuin lattialla ja yritin nyhtää kukkia irti maljakosta. Joku idiootti (allekirjoittanut itse) oli asettanut ne liian kapeaan maljakkoon, kietonut ne toisiinsa paksuilla rautalangoilla solmuun, näköjään mielessään jonkinlainen ikuisuusajatus asetelman kestosta. Kukat ei vain irronneet toisistaan, eikä kapeasta maljakosta.
Seuraavaksi tulivat turhautumisen kyyneleet ja se hullun kuuluisa “pohojalaanen itkupotkuraivari”. Mieheni oli seurannut tovin puuhastelujani vierestä. Ajattelin, että varmaan hänelläkin palaa hihat kohta tällaisen lapsenomaisen kiukku-liisan kanssa. Ajatus oli sinänsä turha, koska mieheni vieteri on pitkä, kuin nälkävuosi. Minun taas ei, sillä sytytyslankani palamisnopeudessa voisin joskus kilpailla maailmanmestaruustasolla.
Siinä me otimme toisistamme mittaa lattialla, kukkakimppu ja tintta-liisa.
Siinä väsymystä ja epäonnistumista tihrustaessani, (kyllä, se on maailmanloppu silloin kun kukkia ei saa irti maljakosta. Ihan oikeasti.) yritin vielä viimeisen kerran raivoisasti repiä maljakosta oksat. Tai ne, mitä niistä oli jäljellä. Aikani siinä vängättyäni, mieheni tuli siihen vierelle. Hän otti maljakon kädestäni ja alkoi rauhallisesti irrottamaan kukkasia irti.
Se näyttikin sujuvan paljon menestyksekkäämmin, kuin minulta. Minä nyyhkytin lattialla ja ajattelin, että olen maailman surkein tapaus. Eihän tällainen luuseri, joka ei saa onnistumaan yksinkertaisinta asiaa, saa lupaa nauttia joulustakaan.
Sitten mieheni katsoi minua. Hän hipaisi hellästi poskeani ja sanoi, että “voi kun sä olet söötti tapaus”.
Taisin nyyhkyttää hieman lisää. En pahasta olosta, vaan siitä, että minä, kiukutteleva, väsynyt ja itseni kanssa tukkanuottasilla oleva puoliso sainkin lohdutusta. Sain näyttää tunteeni ja tulla hyväksytyksi kaikkineen päivineen: silmät turvonneena, räkä poskella, väsyneenä, harmistuneena ja omasta mielestä maailman surkeimpana olentona.
Olin oppinut menneisyydestäni mallin, että tunteita ei saisi näyttää ja että kiukuttelu ja itkeminen on huonoa käytöstä. En kokenut olevani hyväksytty silloin, kun purin pahaa mieltäni itkemällä.
Tuona hetkenä kuitenkin tunsin olevani rakastettu, hyväksytty, autettu ja lohdutettu. Ihan kuin koko maailma olisi kirkastunut suorastaan. Palanen häpeää poistui.
Mieheni tiesi sen, että juuri nyt harjoittelen tunteiden tunnistamista. Olin tuonut kotiin terveiset terapeutilta. Se oli minulle ihan uusi maailma, jota halusin tietoisesti opetella.
Jos mieheni olisi suhtautunut toisin, imenyt minun tunteeni itseensä, jouluun valmistautuminen olisi mennyt varmasti ihan toisin. Nyt sain kuitenkin mahdollisuuden olla se kuka olin ja tehdä sen minkä jaksan.
Millä tavalla sinä suhtaudut joulun valmisteluihin? Nouseeko stressi, kiukku ja ärtymys, vaaditko itseltäsi täydellisyyttä? Entä miten läheiset ympärilläsi suhtautuu joulun aikaan?
Parisuhteen turvallinen vuorovaikutus voi parantaa toisen haavoja
Kun tunnistamme toistemme haavoja, voimme päättää käyttäytyä niin, että reagointi toisen kipuiluun olisikin hyväksyvää ja lohdullista. Voimme antaa toiselle kokemuksen siitä, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja hyväksyttyjä. Parisuhde ja sen turvallinen vuorovaikutus voi parhaimmillaan olla toisen haavoja parantava kokemus.
Jos olisin ollut miehelleni jostain kiukkuinen tuona hetkenä ja sen takia käyttäytynyt noin, todennäköisesti hänen olisi ollut vaikeampaa reagoida niin. Mutta niissäkin tapauksissa voimme valita jo ennakkoon, miten suhtaudun toisen kiukustumiseen.
Jos harmistumisista huolimatta voimme lähestyä toista lohdullisesti, lopputulos on haavoja korjaava, eikä niitä repivä.
Minulla ei ole mitään vuodesta toiseen toistuvaa jouluahdistusta, joten tarinani on varmasti hyvin erilainen, kuin jollakulla toisella, joka kokee joka vuosi tuon ahdistuksen. Mutta tämä oli hyvä esimerkki siitä, miten paljon vaikutusta sillä on, millaista vuorovaikutusta ihmisten välillä on.
Miksi joulun aikana ahdistaa?
Jouluna korostuu läheisten kanssa yhteisen ajan viettämisen tarve. Toiveita tästä ajasta voi löytyä yhtä monta, kuin ihmistäkin. Ennen kuin lyö suunnitelmia lukkoon, on tärkeää miettiä, mitä haluaa, mikä on rakentavaa ja mitä jaksaa. Mitkä ovat ne omat rajat? Entä kumppanin ja muun perheen toiveet ja rajat?
Itsellä sellainen överiksi menevä ja ylenpalttinen suorittaminen on vähentynyt sitä mukaa, kun olen ymmärtänyt, että minun ei tarvitse miellyttää muita.
miksi Joulun aika nostattaa monenlaisia tuntemuksia pintaan
Joillakin kaihertaa vaikea menneisyys, ehkä jonkun rakkaan menettäminen nostaa surun, ikävän ja kaipauksen pintaan, joka toistuu vuosi vuodelta.
Toisten (ja itsen) asettamat paineet suorittaa ja suoriutua, muiden odotukset yhdessäolosta ja siitä, missä ja keiden kanssa joulu tulee viettää.
Syyllisyyden tunne on varsin tuttu vieras, emmekä aina tiedä, mistä se salakavalasti hiipii. Onko aidolle syyllisyydelle aihetta, vai syntyykö syyllisyyden tunne omista tai toisten uskomuksista ja tulkinnoista?
Joulun aikaan korostuu myös meidän ihmissuhteiden tilat ja se, olemmeko katkeroituneet läheisillemme ja kuinka meillä menee parisuhteessa, perheenjäsenten ja sukulaistemme kanssa.
Nämä asiat nousevat esiin jouluna myös siksi, että monilla on unelmien idylli joulusta, joka on täydellinen. Se kehittää meille tarpeen tai pakon kokea onnellisuutta ja täydellisyyttä. Haluamme löytää joulunajaksi mielenrauhan, että saisimme edes pienen huoli-loman murheista. Todellisuus on usein muuta. Mutta kenenkään ei tarvitsisi kärsiä joulua vuodesta toiseen miettien asioita, jotka toistuvasti painavat ja tulevat esiin juuri silloin.
Jos koet joulun ajan ahdistavana, on hyvä pysähtyä pohtimaan
Mitä tuntemuksia tunnen ja miksi ja mistä ne tulevat?
Miten saan surun ja haikeuden tilalle kiitollisuutta ja iloa?
Kuka minulta odottaa ja mitä?
Mihin odotuksiin kykenen ja haluan vastata, mihin en?
Ja ennen kaikkea, millaiset toiveet kumppanillani on ja miten voisimme rakentaa yhteisen mielekkään joulun?
Millaiset rajat minulla on käytännön juttujen jaksamiseen? Tee vain se, minkä jaksat hyvillä mielin tehdä.
Pyri vastaamaan itsellesi ensin faktoina. Älä vastaa tunteiden tai tulkintojen mukaan. Osaatko erottaa faktan tunteista ja uskomuksista? Se saattaa tarvita hieman harjoittelua ensin, koska usein uskotellaan itsellemme asioita ja tulkitsemme jonkun toisen odotuksia meidän suhteen. Ne eivät pidä aina paikkaansa. Fakta = tosiasia.
jouluilo on mahdollista saada
Vuosi sitten käytiin asiakkaani kanssa läpi hänen jouluahdistustaan. Hän kertoi joulun jälkeen, että pystyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kokemaan iloa jouluna. Se olikin varsinainen ilouutinen!
Minua on elämäni aikana auttanut eteenpäin lukuisat eri ihmiset. Ilman heitä jumittaisin varmasti vieläkin vanhoissa tavoissa ja solmuissani. Terapeutit, työnohjaajat, parisuhdekurssien ja -pienryhmien vetäjät, luennoitsijat, kouluttajat, valmentajat. He ovat auttaneet työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä TODELLA MERKITTÄVÄSTI.
Yksin ei aina osaa oivaltaa tai ratkaista asioita. Tarvitsemme toisia. Olemme täällä toisiamme varten ja tämän vuoksi minä haluan olla Valostamon logoterapeutin roolissa myös sinua varten.
Kaipaatko tukea?
Kaipaatko merkityksellisempää joulun aikaa? Olisiko ihanaa, jos saisit viettää sitä niin, että vaikeat tunteet eivät pilaisi joulua?
Vuorovaikutus turvallisessa ilmapiirissä antaa toivoa ja auttaa eteenpäin. Ole yhteydessä, jos kaipaat joulun aikaasi tukea. Katso lisätietoa tästä: